En ole nyt ehtinyt uusia ruokia kokeilemaan. Viikko takaperin ihastuin smoohien tekoihin. Pakastimessa on niin paljon mustikoita, vadelmia ja herukoita, että niistä on päästävä eroon ennen kesää. Smoothie on helppo valmistaa. Tykkään eniten mustikkasmoothiesta. Laitan siihen luonnonjogurttia, rahkaa, desin verran mustikoita, vehnäleseitä, lorauksen maito tai kermaa sekä vaihdellen steviaa (nestemäistä), vaniljauutetta tai fun light mehua. Minulla ei ole tehosekoitinta, joten laitan korkeaan ja kapeaan astiaan ja sekoitan ainekset sauvasekoittimella. Kokeilemalla löytyy itselle parhaat maut.
| Smoothiet. |
Sitten hyväksi ja maukkaaksi koettu kinkkupiirakka. Sopii myös ei-karppaajille.
Pohja
125 g voita
1½ dl ruisjauhoja
1 dl vehnälesettä
2 rkl kylmää vettä
3 dl juustoraastetta
| Sekoita pohjan ainekset keskenän ja levitä haarukalla pyöreään vuokaan. |
Täyte
Kinkkua
Paprikaa
2 munaa
2 dl kermaa
mustapippuria
Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada pohjataikinan päälle. Laita piirakka 225 asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi.
0 kivaa kommenttia:
Lähetä kommentti
Kiva kun tulit kommentoimaan. Toivottavasti tulet toistekin! :)