maanantai, 2. tammikuuta 2012

Vuosi 2012

Uusi vuosi alkoi rauhallisesti. Kävimme katsomassa Tampereen Ratinaassa ilotulituksen. Se oli jo klo 22 ja mielestäni aivan hyvä aika. Väkeä oli saapunut paikalle melkoisesti... Upean ilotulituksen olivat järjestäneet!

Eilinen päivä meni ihan kotosalla. Siivoilin joulukoristeita ja kuusen vein takaisin ullakolle ensi vuotta odottamaan. Viime viikolla ehdittiin käymään kolme kertaa kuntosalilla. Pidin hieman vapaata töistä, sain järjestettyä kuuden päivän vapaat heti Tapaninpäivän jälkeen. Tänään menen taas töihin pitkästä aikaa.

Mitään erikoisia lupauksia en ole tälle vuodelle asettanut. Mutta on joitakin juttuja, jotka täytyy pitää mielessä. Joulun aikaan tuli herkuteltua aivan liikaa kaikenlaisilla jouluherkuilla. Ajattelinkin, että nyt pitää aloittaa karppaaminen uudestaan. Kuntosalilla yritän käydä ainakin kaksi kertaa viikossa. Kotoa löytyy myös painoja jos salille ei jaksa lähteä. Olisi mukava olla hyvässä kunnossa kesään mennessä.

Käsitöiden tekeminen jatkuu samaan tahtiin kuin ennenkin. Kynätaskuja on kysytty paljon ja niitä alan tekemään mahdollisimman pian. Yksi ristopistotyö on odottanut kaapissa vuoden verran ja yritän sitä saada tehtyä tänä vuonna. Sukkapuikot saavat nyt jäädä hetkeksi odottamaan, vaikka sukkia minulta on jo tilattukin - tosin ensi jouluksi.

Mielessä on jo välähtänyt ystävänpäivän ja pääsiäisen askartelut :) Näillä suunnitelmilla aloitetaan vuotta 2012!

Tammerkoski 1.1.2012

Teitkö Sinä jotakin suunnitelmia tälle vuodelle? Millaisia?

0 kivaa kommenttia:

Lähetä kommentti

Kiva kun tulit kommentoimaan. Toivottavasti tulet toistekin! :)

Suositut tekstit